Miten edistää avoimuutta?

Silläkin uhalla että alan kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, on minun palattava vielä kerran aiheeseen avoimuus koiramaailmassa. Olen puhunut aiemmin siitä, kuinka tärkeää olisi vähän itse kunkin katkaista vanhat pinttyneet ajatusmallit siitä kuinka erityisesti koirien terveysasiat ovat tabu, joista ei mielellään saisi hiiskahtaakaan. Jatkan vielä aiheesta listaamalla asioita, joita joka ikinen voi kohdallaan miettiä ja jotka auttaisivat meitä pääsemään irti tuosta tabusta, joka ei ainakaan hyödytä meitä ketään - terveysasioiden salailu kun ei auta koiraomistajia, itse koiria sen enempää kuin kasvattajiakaan.

1) Ei ole olemassakaan täydellisen terveitä koiria, täydellisen terveitä linjoja. 
Totuus on, että jokainen koira kantaa perimässään vaihtelevaa määrää haitallisia geenejä. Toisinaan ne pysyvät pitkiä jopa sukupolvien ajan linjassa resessiivisinä ja koira itse on perusterve. Toisinaan ne kasautuvat ja koira sairastuu. Jokaikisessa linjassa on jotain, isompaa ja pienempää. Kenenkään koirat tai linjat eivät ole siinä suhteessa parempia tai huonompia kuin toisten. Kukaan ei välty siltä, että toisinaan linjassa ilmenee jotain perinnöllistä ja huomioon otettavaa. Kun tämän ymmärtäisimme ja hyväksyisimme, ei olisi tarvetta salailla sillä kaikki me koirinemme olemme tässä suhteessa samalla viivalla.

2) Sairaudet eivät ole häpeällinen katastrofi
Sairaudet ovat valitettavasti osa elämää, osa luonnonlakeja, koskettavat niin ihmisiä kuin koiria, kissoja, hevosia, hamstereita, marsuja, Afrikan kääpiökynsisammakkojakin. Mitä vanhemmaksi koirakin elää, sen suuremmaksi kasvaa sen riski sairastua johonkin. Joskus käy huono tuuri ja joku koira kuolee jo nuorena johonkin sairauteen. Niin kauan kuin yritämme ottaa terveysaspektit jalostuksessa huomioon, niin kauan kuin pidämme itsemme mahdollisimman tietoisina taustojen riskeistä, me teemme parhaamme. Yllätyksiä sattuu vastuuntuntoisimmillekin, eikä se ole mikään häpeä. Sairauksia ei tarvitse salailla niin kauan kuin siis yritämme voitavamme aina kun uutta kohtaamme.

3) Asennoidu itse oikein
Valitettavan usein kuulee kuinka koiriensa sairauksista kertoneet omistajat tai kasvattajat joutuvat ihmeellisen haloon keskipisteiksi ja joskus pahojen puheiden kohteiksi. Tällainen ei edistä rotujemme kannalta erittäin tarpeellista avoimuutta yhtään tippaa. Muita emme voi muuttaa, mutta jokainen voi kysyä itseltään, kuinka MINÄ suhtaudun kun kuulen jostain sairastuneesta koirasta? Onko se mehevä juoru jota voi käyttää aseena toisia, kenties kilpailevia kasvattajia vastaan? No ei silloin ihmekään jos et uskalla itsekään olla avoin! Meidän olisi kertakaikkiaan päästävä irti vanhakantaisesta negatiivisesta suhtautumisesta sairastumisiin, nimenomaan koska kenenkään meidän koiramme eivät ole niille immuuneja. Pahat puheet voivat helposti kalahtaa omaan nilkkaan kun joku oma kasvatti tai jalostuskoira sairastuukin. Jos ihmistuttavasi sairastuu vaikkapa syöpään nuorella iällä, soitatko läpi kaverisi ja kerrot että niin vaan sielläkin nyt sitten tuli tuollainen tapaus, ja isoisä kuoli syöpään kanssa, olisi pitänyt vanhempien kaksi kertaa miettiä ennenkuin alkoivat jäkikasvua pukkaamaan.. Etköhän ennemmin tunne sympatiaa ja myötätuntoa henkilöä ja hänen perhettään kohtaan.
Koirissa tottakai asia on erilainen koska me ihmiset teemme jalostuspäätökset ja siksi vastuukin lopputuloksesta on paljolti meidän. Jos joku tahallisesti tehtailee koiria sairastuneista vanhemmista vaikkapa näyttelymenestyksen takia, on se tottakai tuomittavaa. Mutta valitettavasti luonto tekee meille tepposia myös, joskus käy niinkin että perusterveenä pysynyt koira sairastuu vasta kun on pennut jo saanut maailmaan. Ei siis kannattaisi tuomita ketään hätiköiden.
Turha pahantahtoisuus vain hidastaa kehitystä avoimempaan suuntaan, ja vain omalla asenteellamme voimme tätä pala palalta korjata.

4 ) Mitä olet valmis uskomaan?
Kun kysyt 30 vuotta koiria kasvattaneelta ihmiseltä onko hän koskaan kohdannut mitään terveysongelmia kasvatustyössään, kumpi sinusta kuulostaa vakuuttavammalta vastaukselta?
1. Se, että hän ei ole ikinä missään vaiheessa kohdannut kasvateissaan mitään ongelmia
Vai
2. Se että hän luettelee listan kaikenmoista isompaa ja pienempää joita on ajan mittaan osunut kohdalla?
Kun etsitään tietysti mahdollisimman tervettä yksilöä terveistä taustoista, oli se sitten koiraksi kotiin tai partneriksi omalle jalostusmielessä, olisi toki moni varmaan mielellään uskoisi kasvattajaa joka vakuuttaa linjojensa virheettömyyttä. Mutta voiko ihminen ihan oikeasti kasvattaa pitkän aikaa kohtaamatta mitään? Yhtään mitään? Eikö se silloin kerro siitä että joko kohdattuja asioita ei ole pidetty perinnöllisinä (toisinsanoen, selitetty parhainpäin tai pistetty pää puskaan) tai sitten yksinkertaisesti että ei vain kerrota kaikkea. Itse kokisin, että sen sijaan kasvattaja joka listaa asioita, on ainakin rehellinen ja avoin terveysasioissa. Loppu kädessä saattaakin käydä niin että "ongelmattoman" kasvattajan koirien takaa voikin tulla enemmän yllätyksiä kuin "rehellisen" kasvattajan koirien takaa!

5) Tiedonkeruu ei ole mustamaalausta
Olen paljon törmännyt siihen, erityisesti ulkomailla, että jos haluat tietää enemmän jostakin koirasta niin näyttelymenestyksestä ja saavutuksista sekä luonteesta ja rakenteesta saat kuulla kyllä ummet ja lammet, mutta jo erehdyt muun ohessa kysymään että kuinkas terveys tällä ja jälkeläisillään, ihmiset menevät nopeasti puolustuskannalle. Miten niin, mitä sitten olet kuullut? Kuitenkin terveys on aika olennainen osa koiran kanssa elämistä 24/7 joten voisi kuvitella että tottakai se kiinnostaisi ketä tahansa joka koirasta on kiinnostunut, ja täysin ilman sarvia ja hampaita. Ei se tarkoita että olisi kaivelemassa likaa koirasta ja sen taustoista, päinvastoin vain että on aidosti kiinnostunut koirasta ihan kokopakettina. Siihen kuuluvat ulkomuodon lisäksi olennaisesti myös luonne ja terveys, ne kaksi asiaa jotka arjessa määrittävät paljon enemmän kuin ne näyttely- ja jalostusmeriitit. Tietysti tuo puolustuskannalle meno johtuu paljolti kohdasta kolme, ja ihmisten ikävästä huhujen levittely taipumuksesta.
Sama juttu myös jos kartoitat omien koiriesi ja linjojesi taustoja. Pidempään kasvattaneilla on toki jo hyvä tuntuma siihen mitä omissa linjoissa on esiintynyt, ja kokemusta kertynyt muistakin linjoista jo pitkän aikaa. Mutta noviisi kasvattaja, kuten minäkin, olen riippuvainen siitä tiedosta mitä minulle suodaan, kun ei ole sitä vuosikymmenien kokemusta vielä takana. Yhtälailla kuin pidän silmällä rodun tuloksia maastoissa, radalla ja näyttelyissä, myöskin pidän elinikärekisteriä sekä tahdon tietoa sukulaiskoirien terveydestä, luonteista, jopa turkinlaaduista. Kyselyitä pitää tehdä aina toisinaan, kartoitus on kuin palapeliä joka täydentyy ja muuttuukin sen mukaa miten koiratkin kasvavat ja ikääntyvät. Pitämällä kirjaa kaikesta mahdollisesta toivon voivani tehdä sen tiedon pohjalta itse myöhemmin vastuuntuntoisia jalostuspäätöksiä. Samoin jos jotain vaivaa esiintyy, toivon voivani kartoittaa mahdollista periytyvyyttä sekä mistäpäin se mahdollisesti on peräisin alunperin. Onko kyseessä yksittäinen sattuma vai jokin resessiivinen alttius joka olisi hyvä huomioida jatkossa. Tämä kaikki on kiihkotonta arkistointia, tarkoituksena saada käsitys kokonaiskuvasta. 

6) Katkaise huhuilta siivet - Ole suora
Salailu ja peittely toimii usein päinvastoin kuin on tarkoitettu. Kun ei voida luottaa siihen että kasvattajat olisivat rehellisiä, syntyy sitäkin enemmän huhuja, vääriä tietoja ja pahoja puheita. Tähänkin on yllättävän helppo ratkaisu: Avoimuus! Rehellisyys ja suoruus on itseasiassa pätevin keino katkaista huhuilta siivet.
Kun ihmiset huomaavat että sinulla ei ole tapana peitellä eikä salailla, ja ikävissä sattumissa tiedon saa eksaktisti, ei jää tilaa mustamaalaukselle eikä turhille huhuille. Tosielämässä tuntuu myös pätevän saippuaoopperoista tuntu kaava - mitä enemmän jotain peittelet, sen varmemmin se tulee esiin ennemmin tai myöhemmin. Aina löytyy joku joka asian vuotaa eteenpäin ja sitten juttu kulkee pinnan alla koirapiireissä - Kukaan ei tiedä mutta kaikki tietävät. Lisäksi on viidakkorummussa on aina vaara rikkinäisen puhelimen efektille. Totuus muuttuu ja paisuu matkan varrella. Helpommallakin siis voi päästä kun on vain itse alusta pitäen rehellinen ja avoin tällaisiin liittyen.

7) Pidä pintasi - kasvata nahkaasi
Muutokset eivät tapahdu hetkessä. Aina riittää vanhakantaisia ihmisiä joiden mielestä  omat vanhat tavat hoitaa asioita ovat edelleen parhaat. Joiden mielestä terveysasioista on turha keskustella yleisesti perusterveessä rodussa. Jos olet päättänyt itse ottaa avoimen linjan, voit toki aluksi saada niskaasi sinäkin ryöpytystä. Varmaan on aina ihmisiä jotka toivovat että asioista oltaisiin vain hiljaa. Mutta varaudu siihen, pidä pintasi.
Tietenkään ei ole pakko toitottaa kaikkea torilla, mutta sekin auttaa jos kysyttäessä on valmis jakamaan tietojaan, eikä tarvitse salailla niitä ikävämpiäkään uutisia.Tästä on kuitenkin hyötyä niin paljon enemmän kuin siitä on haittaa. Avoimuus auttaa kaikkia työskentelemään rotujemme parhaaksi, se auttaa meitä tunnistamaan etukäteen hiipivät terveysriskit, se antaa meille mahdollisuuden vertaistukeen kun koiramme sairastaa, jakaa kokemuksia, jopa hoitokeinoja ja apuja ja vinkkejä. Koirien sairaudet ovat toisinaan melko mystisiä eivätkä yksiselitteisiä, joten avoimuus voi jopa auttaa meitä tunnistamaan mikä koiraa saattaisi vaivata. Koiraharrastuksessa on otettu suunta avoimempaan tiedottamiseen ja vaikka kehitys on hidasta, se lähtee myöskin meistä yksilöinä!

Lopuksi tahdon nostaa hattua kaikille niille kaikille harrastajille ja kasvattajille jotka ovat ottaneet avoimen linjan terveysasioihin. Teissä on rotujenne tulevaisuus! Samalla tahdon kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat minulle jakaneet tietouttaan koirieni takaa löytyvistä suvuista ja linjoista tässä ajan mittaan. Se on ollut kullanarvoista  tässä vaiheessaan olevalle noviisille.

Järki vs. tunteet eli Onko epäonnistuminen aina muiden vika?

" Jos yrityksellä on takanaan menestyksekäs vuosi, pääjohtaja perustelee menestystä loistavilla päätöksillä, väsymättömällä panoksellaan ja dynaamisella yrityskulttuurilla, jota hän pitää yllä. Jos takana on huono vuosi, syinä ovat vahva euro, maan hallitus, kiinalaisten viekkaat liiketoimintatavat, amerikkalaisten piilotullit ja ylipäänsä kuluttajat vallannut varovainen ja pidättyväinen mieliala. Menestys luetaan omaksi ansioksi, epäonnistuminen taas on ulkoisten tekijöiden syytä. Kyseessä on minää tukeva arviointiharha.
Ilmiö on sinulle varmasti tuttu jo kouluajoilta. Kun kokeesta tuli kiitettävä, se oli sinun ansiotasi, tulos heijasteli todellisia kykyjäsi. Entäs jos koe meni penkin alle ja tuloksena oli nelonen? Silloin koe oli ollut kohtuuttoman vaikea.
Miksi me aina pidämme menestystä omana saavutuksenamme, mutta panemme epäonnistumisen muiden syyksi? "   
Harhaa vain! - Epäonnistuminen on aina muiden vika (Rolf Dobell) HS 3.7.2012

Kyseinen artikkelihan pätee suunnilleen jokaiseen ihmiselämän osa-alueeseen. Monesti perheissäkin "SUN kamalat lapset ovat taas sotkeneet huoneensa" mutta "MUN hienot lapseni saivat kokeesta kympin!". Koiramaailmassa sama mentaliteetti on erittäin ilmeinen, eikä tarvitse puhua edes niinkään mustavalkoisesti kuin pelkästä "menestyksestä" ja suoranaisesta "epäonnistumisesta". Riittää jo sekin ettei kaikki mene niinkuin on odotettu, kuten on ajateltu. Erityisesti kasvattajien on monesti vaikeaa sulattaa negatiivisia yllätyksiä pentueidensa menestyksen, suoritusten, luonteen tai terveyden osalta, siitä huolimatta että olemme tekemisissä luonnonlakien ja genetiikan kanssa, eikä yllätyksiltä kasvatustyössä voi mitenkään välttyä.

Ihmiset ovat mielettömän lahjakkaita selittelemään asioita parhainpäin sen sijaan että katsottaisiin totuutta silmiin, hyväksyttäisiin se ja kohdattaisiin se miettimällä kuinka ensi kerralla voisi saman kenties välttää. Kukapa meistä ei joskus olisi kuullut, kuinka koiran sairastuminen on johtunut liiasta liikunnasta, liian vähäisestä liikunnasta, väärästä ruokinnasta, tai mikäli vaiva on perinnöllistä laatua, niin oman linjan koirat eivät sitä tietenkään kanna, viat tulevat aina muualta. Monesti myös todetaan, ettei koiran vanhemmilla ainakaan ole mitään ollut - samalla unohtaen kuitenkin mainita, että niiden sisaruksilla tai lähisuvussa on saattanut ollakin jotain mainitsemisen arvoista. Jos taas koiran luonteessa on korjaamisen varaa, syy löytyy riittämättömästä sosiaalistamisesta, liiallisesta lepsuudesta, tai perheen toinen koiran antamasta huonosta esimerkistä. Huonosta näyttelymenestyksestä on tietysti helpointa syyttää tuomareita. Jos jostain syystä tuomaria ei sitten voikaan syyttää, voi osoittaa sormella kasvatin puutteellista trimmausta, viimeistelemätöntä turkinlaittoa, huonoa esittämistä.. Kasvattajahaastatteluissa monesti mainitaan "Olisi tästäkin valion saanut, mutta sitä ja mutta tätä".

Muiden koiria, niitä joihin ei ole tunnesidettä, niitä jotka eivät ole omien rakkaiden koirien jälkeläisiä, pystytään arvioimaan taas hyvinkin kriittisesti. Kenen kasvateilla on kauhea rakenne, ketkä ovat aivan liian arkoja, keillä sitä ja keillä tätä ongelmaa. Niiden "muiden" ongelmat ovat tietysti myös perinnöllisiä ja kulkevat sukupolvesta toiseen suorana linjana. 

Toki tottahan sekin on että asioihin vaikuttavat usein monetkin asiat, eivätkä ne aina ole kovin yksioikoisia. Eihän aina sairauskaan ole perinnöllinen, on myös lääkärien virhediagnooseja, on ruokinnasta aiheutuneita ongelmia, on pieneltä vaikuttaneita tapaturmia mutta niiden pitkäaikaisia ja kenties vasta myöhemmin ilmeneviä seurauksia. On oikeasti kaltoin kohdeltuja tai väärinkoulutettuja koiria. On siis monenlaisia muuttujia jotka vaikuttavat. Mutta jos kaikki pitkäaikaisen kasvattajan linjoissa esiintyvät pienemmätkin ongelmat ovat aina "muiden" vikaa, aina ulkopuolisista tekijöistä johtuvia, jos niiden taustalla on selityksiä selitysten perään, pitäisi ehkä pysähtyä ja katsoa peiliin. Tarkastelenko todella kasvatustyötäni rehellisesti? Pystynkö tarkastelemaan omia kasvattejani vahvuuksineen ja heikkouksineen yhtä kriittisesti ja realistisesti kuin muidenkin koiria?

On toki hyvin inhimillistä että niihin omiin koiriin ja niiden jälkeläisiin syntyy vahvakin tunneside. Tottakai ne ovat erityisen spesiaaleja. Mutta välillä olisi pakko kyetä ottamaan ne vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä niiden erityisen rakkaidenkin suhteen. Tarkastella niitä yhtä kriittisesti kuin kykenee tarkastelemaan niitä ulkopuolisiakin koiria. Mitkä asiat onnistuivat hyvin ja missä asioissa voisi olla korjaamisen varaa kussakin yhdistelmässä? Sainko niitä asioita mitä hain? Mihin pitäisi kiinnittää huomiota seuraavassa sukupolvessa? Mitä annettavaa milläkin yksilöllä on jalostuskoirana? Mitkä ovat sen plussat ja miinukset?

Lähtökohta ja perusperiaate: Ei ole olemassakaan täydellisiä yhdistelmiä eikä yksilöitä. Jokaikisessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Ja vain ne tiedostamalla ja hyväksymällä voi päästä eteenpäin.

Ajattelen itse niin että kasvattaminen on hyvin pitkälti avointa tarkkailemista, kokonaiskuvan mielessä pitämistä. Kun kohdataan jotain erityistä, se pistetään mieleen kaikkine mahdollisine selityksineen. Otetaan huomioon kaikki seikat. Seurataan asiaa koko pentueen tasolla. koko suvun tasolla. Ei tehdä hätäisiä päätelmiä, vaan kartoitetaan tilannetta.

Ajatellaan hypoteettisesti vaikka että yksi pentueen pennuista lonkkakuvataan ja sillä on kuvauksissa D-lonkat. Lisätään soppaan vielä, että pentu on vaihtanut kotia puolivuotiaana ja saanut elämälleen harmillisen huonon alun. Tällaisessa tilanteessahan olisi aika helppoa syyttää vain ja ainoastaan tuota ensimmäistä kotia, huonoa hoitoa ja ruokintaa tämän koiran lonkkatuloksesta. Mutta jos halutaan tarkastella asiaa vielä isommassa skaalassa, pitäisi ottaa huomioon mahdollinen perinnöllinen alttius. Silloin ruokinta ei olisi se ainoa syy, mutta osasyy kylläkin siihen miksi tilanne pääsi niinkin pahaksi. Seuraavaksi pitäisi miettiä sukutaustaa, onko taustalla millaisia lonkkia. Mahdollisuuksien mukaan lonkkakuvauttaa myös sisaruksia. Jos niillä kaikilla olisi erinomaiset lonkat, eikä suvussakaan erityistä rasitetta tämän suhteen, siirtyisi painotus tämän yhden koiran kohdalla taas enemmän siihen sen saamaan huonoon alkuun. Jos taas normaalisti kasvaneillakin sisaruksilla olisi, jos nyt ei aivan D-lonkkia, niin jotain huomauttamista, esimerkiksi C:täkin, pitäisi ottaa huomioon mahdollinen perinnöllinen alttius. Erityisesti jos pentueesta jatkettaisiin eteenpäin, niin mahdollisimman hyvälonkkaisella ja yhdistäen mielellään sellaiseen koiraan jonka taustalla ei ole lonkkien suhteen terveysrasitetta.

Jos pentueessa taas on yksi aikuisiälläkin vielä selkeästi arka koira, voi sen arkuus olla seurausta esim. liian vähäisestä sosiaalistamisesta - Pennusta asti kaikenlaiseen riittävästi totutettuna samainen koira voisi olla ns. normaali, kun taas jossain syrjässä vailla suurempia kontakteja ihmisiin ja toisiin koiriin asuneena sen arkuus on voinut nuoruusajoista vain entisestään korostua. Mutta jos taas pentueessa on useampikin arka koira, riippumatta asuinpaikasta ja sosiaalistamisen määrästä, pitää jo melkein taas miettiäoliko yhdistelmässä luonteen osalta jotain toivomisen varaa. Kun hyväksyy että niin, taisipa olla, voi asialle myös tehdä jotain jatkosuunnitelmia miettiessään.

Uskoakseni terve kriittisyys ja se että kykenee hyväksymään myös ne kasvatustyönsä "epäonnistumiset" joissain ominaisuuksissa, ovat aika olennaisia asioita kasvattamisessa, ja useimmille tietysti jopa itsestäänselvyyksiä. Ellei sitten tunnepuolemme pääsee yllättämään takavasemmalta, ja saa meitä laittamaan päätämme hiekkaan kuin strutsi.. Eiköhän niin hetkellisesti käy itse kullekin joskus, mutta siitä on sitten hyvä taas ravistella ne hiekat hartioilta ja palata katsomaan kokonaiskuvaa järjellä. Itse olen tietenkin kaiken tämän suhteen vain noviisi, ja omat koetinkivet ovat vasta edessäpäin. Mutta toivon jälleen, että tulevaisuudessa pystyisin pitämään ne pinkit lasit liiaksi pois nenältäni ja arvioimaan omia koiriani sekä kasvattejani rehellisesti. Kyetä myöntämään itselleni jos jokin mikä näytti hyvältä paperilla, ei sitten käytännössä toiminutkaan ihan niinkuin ajattelin. Ja ilman, että vika välttämättä aina olisi jossain muualla. Ilman että se epäonnistuminen olisi aina muiden vika.