Mikä ihmeen DLA?

DLA-monimuotoisuus on noussut puheenaiheeksi pikkuhiljaa koiramaailmassa. Pikku hiljaa rotu kerrallaan on alettu Hannes Lohen tutkimustiimin vetäminä kartoittaa eri rotujen geneettistä monimuotoisuutta.

Lainaan Salukikerhon sivuilta yleiskuvausta siitä mistä tässä on kyse:

"Eräs tärkeä perimän geenialue on MHC-kompleksi (Major Histocompactibility Complex), jota kutsutaan myös luokan II leukosyyttiantigeeni- eli DLA-alueeksi. Tällä geenialueella on suuri määrä yksilön immuunivasteeseen vaikuttavia geenejä, jotka vastaavat mm. koiran omien kudosten tunnistamisesta sekä vieraiden patogeenien tunnistamisesta ja tuhoamisesta. Näiden geenien on oltava monimuotoisia, jotta ne kykenevät reagoimaan erilaisiin viruksiin, bakteereihin ja muihin vieraisiin tunkeilijoihin. Elintärkeä kyky on myös erottaa oma rakenne vieraasta, jotta immuunipuolustusreaktio ei kohdistu omaan kudokseen. MHC-kompleksin geenien alleelit ja haplotyypit liittyvät useisiin immunologisiin ongelmiin, erityisesti autoimmuunisairauksiin, ja ne on yhdistetty lähes jokaiseen ihmisen autoimmuunisairauteen. Tutkimuksissa ei ole toistaiseksi pystytty osoittamaan minkään yksittäisen haplotyypin osuutta salukien autoimmuunisairauksiin. MHC-alueen geenien monimuotoisuuden ja erityisesti heterotsygotian säilyttäminen on kuitenkin tärkeää. Homotsygoitumisen on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisäävän riskiä autoimmuunisairauksille.

Koira perii yhden haplotyypin emältään ja toisen isältään. Tuloksista ei käy ilmi kumpi on emän ja kumpi on isän haplotyyppi. DLA-tulos ei liity mitenkään ko. koiran terveydentilaan. Salukeilla yleisin haplotyyppi on 02001 00401 01303. Tätä haplotyyppiä kantaa yli 70 % suomalaisista salukeista joko heterotsygoottisena eli vain yhtenä kappaleena (eriperintäinen) tai homotsygoottisena eli kahtena kappaleena (samaperintäinen)."

Salukeissa geneettinen monimuotoisuus nousi puheenaiheeksi autoimmuunisairauksien myötä. Koirien autoimmuunisairauksia ovat muunmuassa AIHA,  trombosytopenia, kilpirauhasen vajaatoiminta, allergiat ja atopiat, Addisonin tauti ja erilaiset suolistosairaudet, Näitä on tavattu salukeillakin sen verran ettei olisi haitaksi vaikka tulevaisuudessa löydettäisiin jonkinlainen geenitesti niiden varalle. Näille sairauksille yhteistä on että ne liittyvät yksilön puolustusmekanismeihin – ne tuhoavat virheellisesti yksilön omia kudoksia (hyökkäävät siis itseään vastaan). Usein näihin liittyy myös perinnöllinen alttius.

Hannes Lohen tutkimuksessa on ollut tarkoitus sekä tutkia yleisesti rodun monimuotoisuutta että koettaa selvittää autoimmuunitautien mahdollista yhteyttä edellä kuvattuun MHC-geenialueeseen, joka on yhteydessä immuunipuolustukseen. Tätä varten aloitettiin verinäytteiden keräys jo 2006, ja haettiin mukaan kaikenlaisia salukeita – sairaita yksilöitä, terveinä pysyneitä vanhoja yksilöitä, alkuperämaan tuonteja, joitankin kokonaisia salukiperheitä sekä populaatiokontrolleja terveistä erisukuisista koirista. Toimitetuista salukinäytteistä 226 oli osallisena tässä DLA-geenikartoituksessa, näistä 30kpl oli ulkomaisia näytteitä. Tulokset saatiin valmiiksi 2011 ja olivat osana artikkelia joka kirjoitettiin yhteistyössä Lorna Kennedyn kanssa (Manchesterin yliopisto). Erilaisia DLA-haplotyyppejä salukeilta löyty yli 30, harvinaisen suuri määrä verrattuna koko rotukoirapopulaatioon. Kuitenkin 75% salukeista kantoi perimässään vain 7-8 yleisimmistä salukeilla esiintyvistä haplotyypistä. Lisäksi kaikkein yleisin haplotyyppi esiintyi yli 70% tutkituista koirista Suomen populaatiosta.Variaatiota on siis rodun tasolla, mutta sitä olisi hyvä käyttää hyödyksi huomattavasti paremmin.

Geenitestin luomiseen tämä aineisto ei vielä riittänyt, tarvittaisiin enemmän aineistoa niistä koirista joilla on jokin autoimmuunisairaus. Mutta se on jo pystytty huomaamaan tälläkin otannalla, että DLA-alueen yleinen homotsygotia eli samanperintäisyys suurentaa riskia sairastua eri autoimmuunisairauksiin myös salukeilla. Kuitenkin toistaiseksi puhutaan vielä vain lisääntyneestä riskistä – toisinsanoen kaikki eriperintäiset eivät ole automaattisesti terveitä eivätkä kaikki samanperintäiset automaattisesti sairastu autoimmuuniperäisiin tauteihin. Vaikka tietyt MHC-alueen geenien muodot tai samaperintäisyys lisäisikin tautiriskiä, eivät ne yksistään vaikuta, vaan sairauksien mekanismit ovat monimutkaisempia, pitäen sisällään myös muita riskigeeneja, sekä ympäristö- ja ravintotekijöitäkin.

Muita rotuja joiden perimää on tältä osin kartoitettu ovat muunmuassa novascotiannoutajat, joilla ilmenee muunmuassa reumasairautta, kilpirauhasen vajaatoimintaa, addisonin tautia ja aivokalvontulehdusta. Näiden osalta on myöskin tehty johtopäätös että haplotyyppien vähyys rodun tasolla lisää autoimmuunisairauksien riskiä ja homotsygotia ei ole hyväksi. Novascotiannoutajilta (otanta 178 koiraa) on löytynyt ainoastaan 5 haplotyyppiä  joista yleisin on kytköksissä reumasairauteen. Jos koiralla on tämä kyseinen haplotyyppi kaksinkertaisena, nousee yksilön sairastumisriski 7-10 kertaiseksi. Toiseksi yleisin haplotyyppi taas on kytköksissä addisonin tautiin. Näistä tutkituista koirista 75% kantoi perimässään kahta yleisintä haplotyypeistä.

Islanninlammaskoirista löytyi 10 erilaista haplotyyppiä (otanta 58 koiraa), löwcheneiltä löydettiin 8 eri haplotyyppiä (otanta 72 koiraa). Näistä yleisin haplotyyppi löytyi 44% koirista ja 60% jompikumpi kahdesta yleisimmästä. Salukien osalta kiinnostavaa oli tietysti tutkia myös aavikkosalukien haplotyyppejä omaan kantaamme nähden ja toteamus oli todellakin että uusi veri oli kirjaimellisesti uutta verta - myös haplotyyppien osalta. Aavikkosalukien hyödyntäminen suomalaisessa salukikannassa lisää geneettistä monimuotoisuutta. Toisaalta tuonneistakin löytyi sitä samaa yleisintä salukien haplotyyppiä mitä löytyi muiltakin, ja lisäksi esimerkiksi Syyriasta tuodulla salukilla ja Intiasta tuodulla salukillakin oli yllättäen yksi yhteinen haplotyyppi. Joten kun siis voisi ajatella että yhdistämällä koirat maantieteellisesti hyvin kaukana toisistaan olevista populaatiosta saadaan aikaan varmaa variaatiota, ei se geneettisessä mielessä olekaan täysin sanottua, vaikka toki oletettavampaa kuin jos yhdistää hyvin samansukuiset yksilöt.

Myöskin suomalaisia susia on testattu samaan tapaan kuin edellä mainittuja koirarotujakin. Kantahan on pieni, vain 200-300 sutta, joista noin 40 on lisääntyviä yksilöitä. Haplotyyppejä löytyi yhteensä 11 kappaletta, mutta yksikään ei ollut homotsygoottinen eri samanperintäinen yksilönä. Näin ollen näyttäisi siltä että haplotyyppejä tulisi olla vähintään kymmenkunta ja niiden tulisi jakautua tasaisesti populaation sisällä jotta rotu pysyisi jokseenkin terveenä. Luonto siis pyrkii pitämään lajit mahdollisimman monimuotoisina ja välttämään sisäsiittoisuutta pariutumisissa.

Mitkä sitten ovat riskit jos monimuotoisuuteen ei kiinnitetä huomiota?
Jatkuva linjasiitos ja matadori-urosten käyttö ovat omiaan vähentämään geneettistä variaatiota ja samalla altistamaan rotua erilaisille ongelmille. Jokainen ihminen ja koira kantaa perimässään alttiutta noin 10-12 sairauteen. Useiden sairauksien yleisyys rodussa saattaa olla kuitenkin jopa kymmenkertainen ihmisiin nähden. Tämä johtuu puhdasrotuisten koirien rotuhistoriasta - ne on luotu useimmiten vain muutamista yksilöistä melko kapealla geenipoolilla (Afgaaneilla yhteensä 24 koiraa) ja voimakkaalla linjasiitoksella, lähisukulaisten käytöllä. Samat koirat toistuvat sukutauluissa ylen määrin. Lähisukulaisten käyttäminen tuplaa haluttujen ominaisuuksien lisäksi myös sairauksien kantajien ja sitä kautta myös sairastuvien yksilöiden määrää. Sisäsiitos kaventaa myös populaation monimuotoisuutta ja uhkaa niiden elinvoimaisuutta. Monimuotoisuuden väheneminen altistaa juuri näille edellä käsitellyille autoimmuuniongelmille. 


Lähteet: 
Koirien DLA-monimuotoisuuden seuraaminen ja sen merkitys - Marjut Ritala, Genoscoper Oy - http://www.basenji.fi/lomakkeet/mita_DLA-monimuotoisuuskartoitus_on.htm
Salukikerhon internetsivut, Ranja Eklund - http://www.saluki.fi/
DLA-monimuotoisuustestin tulosten tulkinnasta ja MHC-alueesta koirilla - http://www.koiranjalostus.fi/ukkfaq

Geenitutkimus, tilanne roduillamme sekä autoimmuunisairaudet- Tiina Janka -

http://www.springerspanielit.com/jalostus/geenitutkimus_artikkeli.htm